04/12/2020

Poikkeusaikojen vastuullisuutta

Koronakriisi on koetellut eri aloja, mutta suomalaiset kaivokset ovat toistaiseksi selvinneet hyvin kriisistä, bloggaa Kestävän kaivostoiminnan verkoston Kimmo Collander.

Kimmo Collander
Pääsihteeri, Kestävän kaivostoiminnan verkosto

2020 jää historiaan ensimmäisen modernin pandemian vuotena. Normaali elämä ei ole samaa normaalia kuin aiemmin. Ihmisten liikkumista ja kokoontumista on rajoitettu ennenäkemättömällä tavalla ympäri maailman. IMF ennustaa maailmantalouden supistuvan tänä vuonna liki viidellä prosentilla.

Vanhan normaalin aikaan kriisit nostivat jalometallien ja laskivat perusmetallien hintaa jyrkästi. Covid-19-normaalissa näin ei käynyt. Kysynnän laskiessa myös tarjonta nikotteli, eikä hintaromahduksia tullutkaan. Nikkelin ja lyijyn hinnat ovat laskeneet hieman, mutta kupari ja jopa rautamalmi ovat nousseet merkittävästi, jalometalleista puhumattakaan. 

Suomalainen resilienssi

Suomalaiset kaivokset ovat selvinneet kriisistä hyvin. Ne kaivokset, jotka pystyivät jatkamaan toimintaansa ovat saaneet hyvän korvauksen vastuullisuudestaan. Vielä yhtiöiden toimintaakin tärkeämpää on ollut työntekijöiden vastuunkanto omasta ja työyhteisönsä terveydestä. Koko suomalaisen yhteiskunnan resilienssi on antanut kaivoksille mahdollisuuden toimia häiriöttömästi. Taloutemme toimintakyky ei ole ollut missään vaiheessa vaarassa, vaan materiaalivirrat ja energiahuolto ovat toimineet katkeamatta.

Keväällä Agnico Eaglen muut kaivokset joutuivat keskeyttämään tuotantonsa muutaman viikon ajaksi Meksikon ja Kanadan hallitusten päätösten mukaisesti. Yhtiön Kittilän kaivoksen toiminnot olivat vain osittain kiinni ja ainoastaan 36 tunnin ajan. Kaivoksella oli maaliskuussa koronavirustapaus, jonka tartuntaketjunterveysviranomainen jäljitti. Yhtiö sulki varotoimenpiteenä maanalaisen kaivoksen toiminnot. Määrätietoisen toiminnan ansiosta lisätapauksia ei tullut. Tavara liikkui, ja vastuullinen toiminta näkyy viivan alla.

Vastuunkantoa, kun kaivos loppuu

Toisenlaisesta vastuunkannosta Pyhäsalmen kaivos on hyvä esimerkki. Kaivosten sulkemisen yhteydessä on nostettu – aiheellisesti – tikun nokkaan vastuut ympäristön jälkihoidosta. Tämän lisäksi tulisi ottaa huomioon myös se itsestäänselvyys, että kaivoksen lopettaminen on kriisi sen työntekijöille. Heidän pitää hankkia uusi toimentulonsa jostain ja ehkä muuttaa pois kaivospaikkakunnalta. Nämä henkilökohtaiset kriisit kertautuvat ja vaikuttavat koko talousalueelle.

Meillä suurin lopettava kaivos Pyhäsalmi on siirtynyt ”saattohoitovaiheeseen”. Kaivos on tukenut henkilöstöään kouluttautumaan ja lisäämään osaamistaan ja mm. mahdollistanut ammattipätevyyden hankkimisen oppisopimuksella yhteistyössä oppilaitosten kanssa. Henkilökunnalle on myös annettu mahdollisuuksia perustaa oma yritys vaiheittain pehmeän muutoksen periaatteella.

5200 asukkaan Pyhäjärven kaupungille kaivoksen loppuminen on kova isku, työpaikka lähtee 400:lta. Kaupunki on lähtenyt yhdessä kaivosyhtiön kanssa kehittämään Euroopan syvimmälle kaivokselle uusiokäyttöä. Kaivoksessa on jo tällä hetkellä sirkkafarmi ja kasvihuoneita. Tulevaisuuden kärkihankkeena on pumppuvesivoimala, joka tasaisi tuulienergian vaihtelua. Kaupungin ja kaivosyhtiön ennakkoluulotonta otetta kuvastaa se, että kaivoksella on kuvattu kahta tuotantoa: Veiko Õunpuun Viimeiset-elokuvaa, joka on Viron Oscar-ehdokas, ja suomalais-ruotsalaista White Wall -televisiosarjaa. Katsomisen arvoisia varmasti molemmat.

Kimmo Collander

Pääsihteeri, Kestävän kaivostoiminnan verkosto