23/08/2019

Kaustiselle kaivos tuo tervetullutta elinkeinotoimintaa

Kaustisella odotetaan Keliberin kaivoksen avaamista ja tuotannon käynnistämistä. Kunta tukee hanketta omilla toimillaan. Tiejärjestelyistä kunnanjohtajalla on pieni pyyntö valtiolle.

Arto Alpia
Kunnanjohtaja, Kaustinen

Meillä Kaustisella tiedetään, että kaivoshankkeet ottavat aikaa. Paikallista litiumesiintymää on kairattu ja tutkittu jo 1960-luvulla. Nokian matkapuhelinten huippuvuosien aikana selvitimme litiumvarantojen teknis-taloudellisia hyödyntämismahdollisuuksia.

Kuitenkin vasta nyt sähköautoistumisen ja litiumioniakkujen kysynnän kasvun myötä aika on kypsä Keliber Oy:n hankkeelle. Yhtiö on ilmoittanut tavoitteekseen käynnistää kaivostoiminnan ja litiumkemikaalien tuotannon 2020-luvun alussa. Toiminnan aloittaminen on iso asia myös meille kuntalaisille.

Kaivos tuo uusia työmahdollisuuksia

Kaustinen tunnetaan varmasti ennen muuta musiikista. Itse asiassa kaustislainen viulunsoitto on ehdolla UNESCOn aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Kulttuurin lisäksi meiltä löytyy muun muassa maataloutta, pienteollisuutta sekä teollisuuden kunnossapidon yritystoimintaa.

Itse esittelen Kaustisen viihtyisänä, turvallisena paikkakuntana, jossa alkava kaivostoiminta luo uusia työmahdollisuuksia. Lapsille ja nuorille meillä on uusi päiväkoti ja yläkoulu, ja kunnanvaltuustomme päätti juuri valtakunnallisen musiikkilukion osittaisesta uudisrakentamisesta ja peruskorjauksesta.

Kunta tukee uutta elinkeinotoimintaa

Paikallisia asukkaita ovat kaivoshankkeessa kiinnostaneet niin työpaikka- ja talousvaikutukset kuin liikennemäärät ja ympäristövaikutuksetkin. Mielestäni Keliber on hoitanut tiedottamisen Kaustisen päättäjille ja asukkaille erinomaisesti. Kunnan roolina on edistää kaivoshanketta omalla panoksellaan.

Parhaillaan meillä on käynnissä louhos- ja tuotantoalueiden kaavoitus, ja samalla kaavoitamme asunto- ja liiketoiminta-alueita. Olemme myös koonneet yrittäjiä yhteen yhteistyötä varten, järjestäneet koulutusta rikastamon mahdollisille tuleville työntekijöille sekä pyrkineet auttamaan Keliberiä työvoiman hankinnassa.

Oppia ja kokemuksia Sotkamosta

Keliberin hankkeesta on tehty selvitys, joka kattaa kaivostoiminnan rakentamis- ja tuotantovaiheiden työllisyysvaikutukset sekä kerrannaisvaikutukset muilla toimialoilla. Tässä yhteydessä on arvioitu, että rakentamisvaiheessa hanke työllistäisi suoraan ja välillisillä vaikutuksilla 200–900 henkilötyövuotta eli täysipäiväistä työntekijää vuosittain. Rakentamisvaiheen työllistämishaitari on iso, koska suurimman osan tämän vaiheen työstä arvioidaan menevän alueen ulkopuolelle. Toiminnan käynnistyttyä Kaustinen–Kokkola-alueella tarvitaan Keliberin hankkeeseen kokonaisuudessaan kuitenkin noin 350–450 työntekijän päivittäinen työpanos joka vuosi.

Moniin kaivoshankkeisiin verrattuna Keliberin toiminta tulee olemaan pienimuotoista, mutta omat haasteensa se tuo mukanaan. Esimerkiksi Sotkamon tutustumiskäynniltämme mieleeni jäivät erityisesti rakentamisajan majoittumiseen ja työvoiman saantiin liittyvät odotukset, jotka ovat haastavia ratkaista myös meidän alueellamme.

Sähköautoistuminen on askel parempaan huomiseen

Ajattelen niin, että kukin kunta katsoo kaivoksia omasta näkökulmastaan. Joillakin alueilla lähdetään siitä, että esimerkiksi matkailu tuo enemmän työpaikkoja kuin kaivostoiminta koskaan toisi. Mielestäni avoin keskustelu on tässä tärkeää.

Kaustiselle pienimuotoinen kaivostoiminta todella sopii. Ja kun tänä päivänä liikenteen hiilijalanjälki on koko ajan puheissa, on sähköautoistuminen askel parempaan huomiseen.

Valtakunnan poliitikoille minulla on tällä kertaa vain yksi, hyvin pieni toive: laittakaa syksyn lisäbudjettiin rahat Keliberin kaivostoiminnan tiejärjestelyille. Alueen ELY-keskuksella ei niitä ole, mutta suunnitelmat ovat valmiina. Litiumkaan ei vielä kulje langattomasti.