16/08/2019

Kerro meille näkemyksiäsi vastuullisuuden kehittämisen tueksi

Suomen Malmijalostus Oy on julkaissut sähköisen kyselyn, jonka kautta vastaajilla on mahdollisuus kertoa näkemyksiään yhtiön vastuullisuuden kehittämiseksi. Kysely pidetään auki maanantaihin 2.9. saakka.

Suomen Malmijalostus Oy kerää elo–syyskuussa sidosryhmiltään tietoa sähköisellä kyselyllä, jonka tuloksia hyödynnetään yhtiön vastuullisuusjohtamisen kehittämiseen. Kyselyyn toivotaan mahdollisimman paljon vastaajia erilaisilla taustoilla.

”Tehtäviimme kuuluu edistää kotimaisen akkuarvoketjun rakentamista. Samalla toimimme suomalaisten kaivosyritysten aktiivisensa omistajana ja alan teknologisena kehittäjänä. Nyt käynnistetyn kyselytutkimuksen kautta vastaajat voivat antaa meille ideoita vastuullisuustyöhön”, kommentoi toimitusjohtaja Matti Hietanen.

Sidosryhmien näkemysten säännöllinen kartoittaminen kuuluu tämän päivän yritysten ja muiden organisaatioiden toimintaan. Suomen Malmijalostus julkaisee kyselytuloksista uutistiivistelmän verkkosivustollaan loppuvuodesta. Lisäksi tuloksista raportoidaan yhtiön seuraavassa vuosiraportissa, joka ilmestyy keväällä 2020.

Klikkaa ja vastaa tästä linkistä vastuullisuuskyselyyn 

Kyselyyn voi vastata omaa nimeä ilmoittamatta.