Skip to main content

Soklin 55-vuotisjuhlia vietettiin Savukoskella

Kesäinen tapahtuma keräsi Savukoskelle paikallisia kuulemaan Soklin kaivoshankkeeseen liittyvistä suunnitelmista.

Julkaistu

04. heinäkuu 2022

Soklin uuden toimiston avajaisiin sekä Soklin malmin löytymisen 55-vuotisjuhliin kesäkuussa Savukoskella osallistui runsaasti paikallisväestöä, ja yleisölle avoin tilaisuus sai paljon myönteistä palautetta. Sokliin järjestettiin bussikyyditys Savukoskelta ja lisäksi Soklin alueella oli opastettuja kiertoajeluja. Tapahtumassa esiteltiin mm. geologiaa ja näytteiden käsittelyä, ympäristö- ja turvallisuusasioita, suunniteltuja prosesseja sekä pelastustoimintaa.

Suomen Malmijalostuksen toimitusjohtaja Matti Hietanen oli mukana kertomassa hankkeen etenemisestä, keskustelemassa paikallisten sidosryhmien kanssa ja antamassa haastatteluja paikallislehdille. Soklin syntymäpäivien kunniaksi vieraille oli tarjolla lohikeittoa ja kakkukahvit.

Aktiivista vuoropuhelua sidosryhmien kanssa tullaan jatkamaan. Sokli Oy on nyt savukoskelainen yritys ja toimistomme Savukoskella on auki erikseen ilmoitettuina aikoina. Kaikki Soklista kiinnostuneet ovat tervetulleita keskustelemaan Savukosken toimistollemme.

Julkaistu

04. heinäkuu 2022