Skip to main content

Soklin kaivoshanke siirtyy Suomen Malmijalostukselle

Suomen Malmijalostus vastaa jatkossa hankkeen kehittämismahdollisuuksien selvittämisestä.

Julkaistu

11. joulukuu 2020

SUOMEN MALMIJALOSTUS Oy on hankkinut Savukoskella Pohjois-Suomessa sijaitsevaan Soklin kaivoshankkeeseen liittyvät oikeudet Yara Suomi Oy:ltä. Järjestelyn taustalla on Yaran strategiseen kokonaisharkintaan perustuva päätös olla viemättä hanketta eteenpäin.

Osapuolet ovat sopineet kaupassa kaivoshanketta koskevien teknis-taloudellisten selvitysten, geologisten mallien, hankkeeseen liittyvien oikeuksien sekä eräiden maa-alueiden siirtymisestä Suomen Malmijalostukselle. Lisäksi Suomen Malmijalostus jatkaa käynnissä olevaa kaivospiiritoimitusta Soklin kaivospiirin muuttamiseksi. Ympäristöluvan käsittely jatkuu korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

”Järjestely mahdollistaa sen, että Soklia koskevat selvitykset ovat käytettävissä täällä kotimaassa sen sijaan, että kaivosoikeudet olisivat mahdollisesti päätyneet kolmannelle osapuolelle. Seuraavaksi meidän tavoitteenamme on analysoida hankkeen kehittämismahdollisuuksia, joiden pohjalta voidaan päättää Soklin tulevaisuudesta”, sanoo Suomen Malmijalostuksen toimitusjohtaja Matti Hietanen.

”Yara on panostanut Sokli-hankkeen edistämiseen ja investoinut tutkimus-, luvitus- ja selvitystoimintaan. Vaikka Yara nyt luopuukin Soklista, olemme tyytyväisiä siitä, että Suomen Malmijalostus jatkaa hankkeen kehittämistä. Näin hankkeeseen käytetyt mittavat panostukset ovat hyödyksi Suomen valtiolle”, sanoo Yara Suomen toimitusjohtaja Tommi Hevonoja.

Sivutuotepotentiaali ja liikenneyhteydet edellyttävät selvittämistä

Soklin fosfaattiesiintymä on löydetty vuonna 1967, ja sitä on tutkittu siitä asti. Vuosien saatossa hankkeella on ollut useita eri omistajia. Yara Suomi Oy:stä tuli hankkeen omistaja vuonna 2007, minkä jälkeen yhtiö aloitti kaivoksen avaamiseen tähtäävät selvitykset ja lupaprosessit. Soklin uusi kaivospiiri käynnissä olevan kaivospiiritoimituksen päätyttyä olisi noin 5 900 hehtaaria.  

Soklille on myönnetty vuonna 2018 ympäristölupa, joka on tällä hetkellä korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä. Lupa koskee 10 miljoonan tonnin vuotuista fosfori- ja rautamalmin louhintaa ja tähän liittyvää sivukiven louhintaa sekä näihin liittyviä toimintoja. Fosfaatin sisältämä fosfori on tärkeä lannoitteen raaka-aine maataloudessa, ja sitä käytetään myös raaka-aineena akkuteollisuudessa. Ympäristölupaan ei sisälly radioaktiivisten mineraalien talteenottoa.

Alueen malmi sisältää myös muita sivutuotteita, kuten harvinaisia maametalleja, joiden hyödyntämispotentiaalia on vielä analysoitava tarkemmin. Harvinaiset maametallit ovat välttämättömiä esimerkiksi sähköautojen moottoreissa sekä tuulivoimaloiden turbiineissa.

Sekä raakafosfaatti että harvinaiset maametallit kuuluvat EU:ssa kriittisiin raaka-aineisiin, jotka komissio on määritellyt niiden taloudellisen merkityksen ja hankintariskin perusteella. Monien kriittisten raaka-aineiden tuotanto on tällä hetkellä keskittynyt vahvasti Euroopan ulkopuolelle, joten EU:n tavoitteena on kehittää strategiaansa siten, että kriittisiä raaka-aineita saataisiin teollisuuden käyttöön mahdollisimman joustavasti.

Soklin malmin sivutuotteiden lisäksi myös alueen logistiset yhteydet on selvitettävä loppuun asti. Hankkeessa on pohdittu rautatievaihtoehtoa ja rekkakuljetuksia, mutta päätöksiä ei ole tehty.

Kaivoksen avaamisen on arvioitu olevan noin miljardin euron investointi. Suomen Malmijalostuksen mukaan olemassa olevat selvitykset antavat hyvää pohjatietoa, mutta lopullinen arvio kaivoksen avaamisen teknis-taloudellisesta kannattavuudesta voidaan tehdä vasta lisäselvitysten jälkeen. Mikäli hankkeen toteuttaminen myöhemmin todettaisiin teknis-taloudellisesti kannattamattomaksi, selvitetään myös mahdollisuutta perustaa alueelle luonnonsuojelualue.

 

Lisätietoa:

Toimitusjohtaja Matti Hietanen, Suomen Malmijalostus Oy, p. 040 823 8806, matti.hietanen(at)mineralsgroup.fi

 

Suomen Malmijalostus Oy:n perustehtävänä on maksimoida suomalaisten mineraalien arvo vastuullisesti. Huolehdimme valtion kaivosomistuksista ja tähtäämme kotimaisen litiumioniakkujen arvoketjun kehittämiseen. Tämän ohella teemme kaivos- ja akkualaan liittyvää pitkän tähtäimen teknologiakehitystä. Työmme kautta olemme osaltamme viemässä Eurooppaa kohti sähköistä liikkumista ja kestävämpää tulevaisuutta. www.mineralsgroup.fi

Julkaistu

11. joulukuu 2020