05/01/2021

Euroopan laajuinen akkujen kehitystyö tiivistyy

Suomen Malmijalostuksen teknologiajohtaja Jani Kiuru valittiin uuden yhteistyöjärjestön johtokuntaan.

EUROOPAN KOMISSIO on käynnistänyt akkuteollisuutta vahvistavan yhteistyöjärjestön toiminnan. Aloitusvaiheessa Batteries European Partnership Association (BEPA) kokoaa yhteistyöhön kaikkiaan lähes 140 teollisuusyritystä, tutkimuslaitosta ja liitännäisjäsentä EU:n jäsenmaista. 

Yhteistyöjärjestön tehtävänä on tukea Euroopan tavoitetta nousta maailman ensimmäiseksi ilmastoneutraaliksi maanosaksi vuoteen 2050 mennessä. Käytännössä järjestön puitteissa kehitetään akkuteollisuutta, joka luo Eurooppaan kiertotalouteen pohjautuvaa talouskasvua ja työpaikkoja sekä tukee saasteettoman ja myrkyttömän ympäristön saavuttamista. 

”Teemme jatkossa entistä laajempaa yhteistyötä kestävästi tuotettavien, edullisten akkujen kehittämiseksi sekä uusiutuvien energialähteiden liittämiseksi sähköverkkoon kustannustehokkaasti. Työn tekniset tavoitteet koskevat muun muassa akkujen energiatehokkuuden nostamista, latausaikojen lyhentämistä, tuotteiden eliniän kasvattamista sekä tuoteturvallisuuden parantamista”, kertoo Suomen Malmijalostuksen teknologiajohtaja Jani Kiuru

Kiuru näkee BEPAn osana eurooppalaista yhteistyötä, joka tarjoaa teollisuudelle kanavan sen näkökulmien esille ottamiseen. Yhdistyksen kautta teollisuus voi vaikuttaa tutkimusaiheisiin, EU-strategiaan sekä sääntelyyn. Teollisuuden osallistuminen tutkimusvaiheen toimintaan puolestaan mahdollistaa sen, että uusia teknologioita voidaan myöhemmin siirtää sujuvasti investointivaiheen projekteihin. 

Järjestön perustamiseen liittyvä yleiskokous pidettiin joulukuun puolivälissä ja samassa yhteydessä Jani Kiuru valittiin järjestön johtokuntaan raaka-aineteollisuuden edustajana. Muut 8-jäseniseen johtokuntaan nimetyt henkilöt tulevat muun muassa kehittyneitä materiaaleja tuottavasta Umicoresta, akkuvalmistukseen keskittyneestä Saftista sekä autoteollisuutta edustavasta BMW:stä. 

 

Suomen Malmijalostus Oy:n perustehtävänä on maksimoida suomalaisten mineraalien arvo vastuullisesti. Huolehdimme valtion kaivosomistuksista ja tähtäämme kotimaisen litiumioniakkujen arvoketjun kehittämiseen. Tämän ohella teemme kaivos- ja akkualaan liittyvää pitkän tähtäimen teknologiakehitystä. Työmme kautta olemme osaltamme viemässä Eurooppaa kohti sähköistä liikkumista ja kestävämpää tulevaisuutta. www.mineralsgroup.fi