Skip to main content

Jatkuvan parantamisen periaate pätee myös ihmisoikeuksiin

Haastattelussa Suomen Malmijalostus Oy:n vastuullisuusvaliokunta keskustelee teollisuuden kehittämisestä ja ihmisoikeuksista.

Julkaistu

30. syyskuu 2020

IHMISOIKEUKSIEN kunnioittaminen on perusasia, jonka pitää olla kunnossa, ja yritysmaailmassa ihmisoikeuksien kunnioittaminen on toiminnan kulmakivi.

Tällaisia ajatuksia nousee Suomen Malmijalostus Oy:n hallituksen vastuullisuusvaliokunnan jäsenten mieliin ensimmäisenä, kun heiltä kysyy, miksi ihmisoikeudet ovat tärkeitä. Eeva Ruokosta, Teija Kankaanpäätä ja Ilpo Korhosta yhdistää vankka teollisuustausta, minkä vuoksi heidän ajatuksensa linkittyvät nopeasti työturvallisuuteen ja -terveyteen sekä työskentelyolosuhteisiin. Heidän mielestään jokaisen teollisuusalueella työskentelevän on voitava luottaa siihen, että töistä pääsee terveenä kotiin.

Laajemmin ottaen valiokunnan ja yhtiön operatiivisen johdon lähtökohdat ovat selvät: ihmisoikeusasioissa seurataan YK:n ihmisoikeuksia koskevia periaatteita sekä kansainvälisen työjärjestö ILOn työelämää koskevia perusperiaatteita ja perusoikeuksia.

”Lähdemme siitä, että Suomen Malmijalostus yrityksenä ja konsernina on sitoutunut ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, ja toimintaa korjataan välittömästi tarpeen vaatiessa. Samaa edellytämme yhteistyösuhteissa ja alihankintaketjuissa laajemminkin”, toteaa valiokunnan puheenjohtajana toimiva Ruokonen.

Jokaisen oma asenne ratkaisee

Ihmisoikeudet sekä työelämän perusperiaatteet ja -oikeudet ovat mittava kokonaisuus. Aihepiirin laajuutta kasvattaa se, että yrityksen oman toiminnan lisäksi ihmisoikeudet on otettava huomioon myös alihankintaketjuissa.

Valiokunnan mielestä on selvää, että yritysten vastuullisuuteen kuuluu kunnioittaa ihmisoikeuksia, minkä vuoksi on ensiarvoisen tärkeää kiinnittää huomiota yrityskulttuuriin. Ihmisoikeusasioissa palautteen pyytäminen ja kanavien avaaminen kuuntelulle ratkaisee. Tavoitteena tulee olla, että jokainen työntekijä kunnioittaa ihmisoikeuksia omassa työssään.

”Johdon tehtävänä on varmistaa, että ihmisoikeusasioissa ollaan säntillisiä – tehdään omaa toimintaa koskevia riskiarviointeja ja minimoidaan riskejä. Alihankkijoiden arvioinnissa esimerkiksi korkeatasoinen työturvallisuuskulttuuri ja hyvät työskentelyolosuhteet ovat erottautumistekijöitä”, sanoo Ilpo Korhonen.

Myös esimiestyöllä on suuri merkitys ihmisoikeuksien toteutumiseen. Oman esimiehen käytökseen ja valmiuksiin puuttua epäkohtiin kiinnitetään huomiota niin hyvässä kuin pahassa.

”Ihmisoikeuksiin kuuluu myös se, että jokainen työyhteisön jäsen tulee kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi omasta tausta ja työtehtävistä riippumatta”, pohtii Ruokonen.

”Yhdenvertaisen kohtelun tulee olla toiminnan ytimessä”, vahvistaa Kankaanpää.

Ihmisoikeudet ovat osa akkuarvoketjun kehittämistä

Kotimaisen ja eurooppalaisen akkuarvoketjun kehittämistä leimaa ekosysteemimäinen työskentely. Akkualaa kehitetään yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kesken ja arvonluontiin sopivia kumppaneita etsitään laajalla otteella.

Ruokonen pitää ihmisoikeusnäkökulmaa tärkeänä asiana niin isojen liikekumppaneiden kuin pienten alihankkijoiden valinnassa. Arvojen, periaatteiden ja työtapojen täytyy kohdata, jotta saadaan aikaiseksi myös ihmisoikeuksien näkökulmasta laadukasta yhteistyötä. Kankaanpään mukaan sekä kaivosteollisuudessa että akkuarvoketjun kehittämisessä on tärkeää taata turvallinen työympäristö, joten kumppaniyritysten valintakriteereissä tulee pitää nämä asiat korkealla prioriteetilla. 

Yksimielisiä valiokunnan jäsenet ovat siitä, että jatkuvan parantamisen periaate sopii ihmisoikeuksiin. Näissäkin asioissa pitää tunnistaa säännöllisesti kehittämiskohteita ja aina voi parantaa.

 

Lisätietoa:
Ihmisoikeusasioiden käsittely vastuullisuusvaliokunnassa ja hallituksessa

 

Suomen Malmijalostus Oy:n perustehtävänä on maksimoida suomalaisten mineraalien arvo vastuullisesti. Huolehdimme valtion kaivosomistuksista ja tähtäämme kotimaisen litiumioniakkujen arvoketjun kehittämiseen. Tämän ohella teemme kaivos- ja akkualaan liittyvää pitkän tähtäimen teknologiakehitystä. Työmme kautta olemme osaltamme viemässä Eurooppaa kohti sähköistä liikkumista ja kestävämpää tulevaisuutta. www.mineralsgroup.fi

Julkaistu

30. syyskuu 2020