Skip to main content

Suomen Malmijalostus neuvottelee prekursoritehtaan perustamisesta CNGR Advanced Material -yhtiön kanssa

Osapuolet valmistelevat investointihankkeen lopullista kannattavuusselvitystä.

Julkaistu

25. helmikuu 2021

Suomen Malmijalostuksen panos suomalaisen akkuarvoketjun kehittämiseksi etenee konkreettisilla toimilla. Suomen Malmijalostus ja CNGR käyvät neuvotteluita Suomeen perustettavasta prekursoritehtaasta ja toteuttavat yhteistyössä hanketta koskevan lopullisen kannattavuusselvityksen (Definitive Feasibility Study, DFS).

CNGR on Shenzhenin pörssissä listattu kiinalainen teknologiayhtiö, joka toimii materiaali- ja energiasektoreilla. Yhtiö tuottaa prekursorimateriaaleja asiakkailleen maailmanlaajuisesti kahdessa tuotantolaitoksessaan Guizhoun ja Hunanin maakunnissa Kiinassa. Lisäksi yhtiö on hiljattain ilmoittanut suunnittelevansa uutta tuotantolaitosinvestointia Guangxin maakuntaan.

”Suomen Malmijalostus on etsinyt järjestelmällisesti strategisia kumppaneita kotimaisen akkuarvoketjun kehittämiseen. Olemme arvioineet mahdollisuutta yhteistyöhön CNGR:n kanssa ja voimme ilmoittaa, että valmistelemme Haminaan mahdollisesti rakennettavan prekursoritehtaan teknis-taloudellista kannattavuusselvitystä. CNGR tarjoaisi kumppanina vahvaa teknologista ja teollista prekursorituotannon osaamista, ja Suomen Malmijalostus toisi yhteistyöhön eurooppalaisen liiketoimintaympäristön asiantuntemusta”, sanoo Suomen Malmijalostuksen toimitusjohtaja Matti Hietanen.

Lopullinen kannattavuusselvitys valmistuu arviolta vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla, käytännössä samassa aikataulussa kuin käynnissä oleva ympäristövaikutusten arviointi (YVA). Jos Suomen Malmijalostus ja CNGR päättävät perustaa yhteisyrityksen prekursoritehtaan rakentamista ja toimintaa varten, tehtaan rakentamisen voidaan odottaa alkavan vuonna 2022.

Suomen Malmijalostus jatkaa investointikohteiden kartoittamista

Suomen Malmijalostus kartoittaa myös muita investointikohteita kotimaisessa akkuarvoketjussa. Prekursorituotannon lisäksi neuvotteluja käydään parhaillaan katodiaktiivimateriaalia valmistavasta tehtaasta, joka on niin ikään mukana YVA-prosessissa. Tämän lisäksi prioriteettilistalla on esimerkiksi akkukennotuotantoon ja kiertotalouteen liittyviä hankkeita.

”Jatkamme aktiivisesti neuvotteluita myös muiden mahdollisten strategisten kumppaneiden kanssa ja työstämme konkreettisia hankesuunnitelmia”, Hietanen sanoo.
 

Lisätietoa:
Toimitusjohtaja Matti Hietanen, Suomen Malmijalostus, matti.hietanen(at)mineralsgroup.fi, p. 040 823 8806
Johtaja Vesa Koivisto, Suomen Malmijalostus, vesa.koivisto(at)mineralsgroup.fi, p. 050 453 6322

Tekstissä käytetyt termit:
Prekursori: Litiumioniakun katodiaktiivimateriaalin esiaste, engl. precursor cathode active material. Lyhennetään pCAM.

 

Suomen Malmijalostus Oy:n perustehtävänä on maksimoida suomalaisten mineraalien arvo vastuullisesti. Huolehdimme valtion kaivosomistuksista ja tähtäämme kotimaisen litiumioniakkujen arvoketjun kehittämiseen. Tämän ohella teemme kaivos- ja akkualaan liittyvää pitkän tähtäimen teknologiakehitystä. Työmme kautta olemme osaltamme viemässä Eurooppaa kohti sähköistä liikkumista ja kestävämpää tulevaisuutta. www.mineralsgroup.fi

CNGR Advanced Material Co. Ltd. on vuonna 2014 perustettu kiinalaisen CNGR Holding Group Co. Ltd. -konsernin tytäryhtiö. CNGR on johtava älykkään ja vihreän teollisuuden teknologiayhtiö sekä asiantunteva ja kokonaisvaltainen litiumakkumateriaalien toimituskumppani. CNGR Advanced Material Co., Ltd. (cngrgf.com.cn)

Julkaistu

25. helmikuu 2021