21/03/2022

Uusia tutkimuksia käynnistymässä Soklissa

Alueella tehdään pinta- ja pohjavesimittauksia sekä maastomagneettisia mittauksia.

Pinta- ja pohjavesiselvitykset

Pinta- ja pohjavesien laatuun liittyvät perustilaselvitykset käynnistetään maaliskuussa 2022 ensimmäisellä näytteenottokierroksella. Näytteenoton tekevät Eurofins Ahma Oy:n sertifioidut näytteenottajat. Viikolla 12 näytteenottokierroksella liikutaan maastossa moottorikelkalla. Tutkimukset perustuvat valituksen alaiseen aluehallintoviraston päätökseen (Nro 59/2018/1, 18.6.2019). Vuonna 2022 tehtävän ennakkotarkkailun tarkoituksena on saada ajantasaista tietoa hankealueen nykytilasta.

Pohjavettä tutkitaan kolme kertaa vuodessa. Vedenkorkeutta seurataan 12 putkesta ja laatua 6 putkesta.

Pintavesiä seurataan neljä kertaa vuodessa. Seurantapisteitä on 21 kappaletta mukaan lukien Kemijoki.

Maastomagneettiset mittaukset

Soklin kaivosalueella tehdään maastomagneettisia mittauksia. Tutkimukset aloitetaan lumipeitteiseen aikaan (tavoite aloittaa vko 13), jolloin maastossa liikutaan kaivospiirin alueella moottorikelkoilla. Tutkimuksista ei aiheudu jälkiä maastoon, sillä magneettisissa mittauksissa mitataan maan pinnalla havaittavissa olevia maankamaran magneettisten anomalioiden aiheuttamia muutoksia.

 

Lisätietoja,

Pasi Heino                                                                
Sokli Oy                                                                         
Projektipäällikkö                                                           
+358 50 553 5032                                                          
pasi.heino@mineralsgroup.fi 

Samuli Nikula
Suomen Malmijalostus Oy
Senior EHQS Engineer
+358 40 536 4023
samuli.nikula@mineralsgroup.fi