Skip to main content

Ferrovan Oy konkurssiin

Ferrovan Oy:n selvitystilan jatkamiselle ei ole löytynyt edellytyksiä ja selvitysmies on 9.4.2019 jättänyt konkurssihakemuksen Oulun käräjäoikeudelle.

Julkaistu

10. huhtikuu 2019

Ferrovan asetettiin selvitystilaan 21.3.2019, minkä jälkeen arvioitiin edellytyksiä realisoida yhtiön omaisuus, löytää toiminnalle jatkaja tai ajaa toiminta hallitusti alas. Yhtiöstä saatiin selvitysprosessin aikana joitakin tarjouksia, mutta valitettavasti tarjoukset eivät olleet toteuttamiskelpoisia.


Ferrovanin tavoitteena oli perustaa Raaheen tehdas, jossa olisi tuotettu vanadiinia terästuotannossa syntyvästä LD-kuonasta. Kyseessä olisi ollut korkean teknologian kiertotaloushanke. Vanadiinin pääasiallinen käyttökohde on teräs- ja kemianteollisuudessa. Ferrovan-hanke alkoi alun perin vuonna 2011 ja Suomen Malmijalostus oli hankkeessa mukana viimeisen puolen vuoden ajan. Tehtaan rakentamisen edellyttämää rahoitusta koskevat neuvottelut olivat jo edenneet pitkälle. Valitettavasti yhtiö ei kuitenkaan saanut sovittua rahoittajien edellyttämiä muutoksia tehtaan raaka-aineen toimitussopimukseen. Tämän ja kohonneiden investointikustannusten seurauksena rahoittajat ja omistajat eivät nähneet enää edellytyksiä viedä hanketta eteenpäin.


Suomen Malmijalostus ei ole omistajana Ferrovanissa, vaan sillä on yhtiöltä vaihtovelkakirjasaatavia ja näihin liittyviä optioita. Aiemmin ilmoitetun mukaisesti Suomen Malmijalostus tekee Ferrovanista vajaan 11 miljoonan euron alaskirjauksen. Valtaosa tästä summasta perustuu aiemmin Suomen Teollisuussijoitus Oy:n Ferrovaniin tekemiin sijoituksiin, jotka on syksyllä 2018 siirretty Suomen Malmijalostukselle. Suomen Malmijalostuksen konkreettinen rahoituksellinen menetys on 3,1 milj. euroa.

 


Tiedustelut:
Matti Hietanen, toimitusjohtaja, Suomen Malmijalostus Oy, p. 040 8238806
 

Julkaistu

10. huhtikuu 2019