Keliber tähtää litiumhydroksidin tuotantoon
Portfolioyhtiömme Keliber on kaivos- ja akkukemikaaliyhtiö, joka on käynnistänyt tuotannon vaiheittaisen ylösajon helmikuussa 2026. Yhtiö haluaa vauhdittaa liikenteen sähköistymistä ja älykästä energianvarastointia tuottamalla akkulaatuista litiumhydroksidia Euroopan markkinalle.
tuotantolaitosten Rakentaminen valmistui
Keski-Pohjanmaan litiummalmivarat kuuluvat Euroopan merkittävimpiin. Keliberillä on hallussaan yli 500 neliökilometrin alueella useita pitkälle tutkittuja esiintymiä. Alueella on myös erinomaiset mahdollisuudet malmivarojen kasvattamiseen sekä uusien esiintymien löytymiseen.
Keliberin kaivostoiminta tulee sijoittumaan Kaustisen, Kokkolan ja Kruunupyyn alueille. Rikastamo on noussut Kaustiselle, mistä spodumeenirikaste kuljetetaan Kokkolan suurteollisuusalueelle, jonne yhtiö on rakentanut litiumjalostamon. Rakentaminen aloitettiin valmistelutöillä vuoden 2022 lopussa ja saatiin päätökseen huhtikuussa 2026.
21,6 Mt
13,0 Mt
15 000 t/a
Olemme Keliberin toiseksi suurin omistaja
Finnish Minerals Group Oy omistaa 20 % Keliberistä, ja olemme yhtiön toiseksi suurin omistaja. Vuoden 2022 omistusjärjestelyiden myötä Keliberin enemmistöomistajaksi nousi kansainvälinen kaivostoimintaan ja mineraalien jalostukseen keskittynyt Sibanye-Stillwater.
Uutisia Keliberistä
Keliberin litiumhankkeelle 500 miljoonan euron lainarahoitus
Kiinnostuitko?
Harri Pihlajaniemi
omistuksista vastaava johtaja
